Ollaan hirveesti kaveripiirissä puhuttu montako lasta haluaisimme ja minkälaisella ikäerolla. Ukkelini kanssa aikasemmin puhuimme, että ei vielä ja odotetaan kunnes asiat helpottuu. Ihanku se olis joku itsestäänselvyys, että tulisin edes enää raskaaksi ja lapsi syntyis terveenä jne. Jotenkin hätkähdyttiin tästä ajatuksesta, että kumpikin ukkelin kanssa tajusimme/häpesimme sitä kuinka olemme ottaneet nämä koliikki, allergia & korvatulehdusitkut. Sehän on kieltämättä ollu aivan sieltä ja syvältä! Mutta vielä syvemmältä olis jos me edelleen yrittettäis lasta ja joutuis uudestaan ja uudestaan pettymään. Siksi pelottaakin ajatus alkaa joskus uudestaan edes haluamaan toista lasta. Vaikka sitä jo hieman haluankin ♡
Vaikka kaikki onkin ollu haastavaa näin Esterin ensimmäisenä vuonna, silti voisin elää koko vuoden uudestaan! Yritämmä äidit ja isät näinä unettomina öinä ja kitinä päivinä muistaa, että lapsi on LAHJA!
varmaan muut ovatki muistaneet.. itellä sattui unohtumaan tämä vähäksi aikaa.
Syyllistyn kyllä itsekin joskus tuohon "itsesääliin" ja kiittämättömyyteen. Mulla se varmaan johtuu vielä korostuen siitä, että en kokenut noita samoja vaikeuksia raskautumisessa, vaan kaikki tuli niin "naps!" vaan. Mulla on tosin niin monia ystäviä ja tuttavia, jotka ovat kokeneet lapsettomuuden ja/ tai keskenmenoja odottaessaan lasta, että en todellakaan ole koskaan ottanut tätä silleen "Noh, helppoahan tää lastenteko on!", sellaisia kuvitelmia mulla ei ole ja edelleenkään en usko, että meidän toka olisi yhtä helppo, jos sellaista joskus päätettäisiin ryhtyä yrittämään. Tosi moni toisen lapsen saaja, joka on ekan kanssa taistellut, on kertonut mulle sitten, että se toinen on ollut ihan käsittämättömän tyytyväinen nukkujalapsi :D
VastaaPoista