Oltiin ma-to Helsingissä ystävän luona E:n kans ja on se elämä siellä kieltämättä aika erilaista. Siellä mammat shoppaili ihan pienten vauvojen kanssa ja tämä alkoi minua välillä vähän kummastuttaa. Pitääkö sitä aivan vastasyntyneen kanssa lähteä isoon kauppakeskukseen tai raahautua joka päivä jonnekin ostoksille isommankin vauvan kanssa. Kaikki tietenkin tekee niinkuin haluaa, mutta se kulkeminen paikasta toiseen alkoi tämmöistä pohjoisen likkaa ärsyttää. Osa äideistä haalii useita harrastuksia ja osa elää 24/7 sisällä vauvan kanssa.
Minkälaista vauva-aika on riippuu useista tekijöistä, mutta välillä minusta tuntuu että se kulkeminen vauvan kanssa on aika iso vertailukohde muiden kanssa. Tuo ei käy missään tai tuo kulkee ihan liikaa vauvan kans. Toinen kysymys on töihin lähteminen äitiysloman jälkeen. Mutta takaisin Helsingissä asumiseen.. näin lyhyellä visiitillä en voi todellakaan sanoa onko nämä mun huomiot oikeesti näin, mutta minulla tuli sellainen olo että siellä laitetaan enemmän rahaa lastenvaatteisiin ja enemmän kuletaan paikasta toiseen. Onkohan näin? Ihan varmasti on täälläkin äitejä, jotka laittavat järkyttäviä summia lastenvaatteisiin ja niitä käytetään pari kk. Itse olen suurimmaksi osaksi ostanut kirpputorilta vaatteita ja osan saanut. Kulkemisen suhteen olen päättänyt, että mennään E:n ehdoilla. Käydään kyllä melkein viikoittain jossain kylässä ja kaupassa muutaman kerran. Kotipäivinä käymme kärryilemässä ja olemme vain rauhassa. Rakastan sitä kiireettömyyttä vauvan kanssa ja saa kunnolla tutustua toiseen. Tietenkin on kotityöt ja asumme omakotitalossa, joten ulkohommia on kesät talvet.
Parina päivänä kävimme shoppailemassa Helsingissä. Ensin kampissa ja toisena päivänä itiksessä :D kuljimme useammalla linkkurilla paikasta toiseen. Meille tämä kulkeminen oli jotain aivan erilaista ja olin niiiiiin ylpeä E:stä. Meni menossa mukana, mutta huomasin että ei tämä hänelle herkkua ole ja tarrautui illat enemmän minuun ja kävi kierroksilla.
Nauttiiko vauvat siitä, että useasti viikossa käydään shoppailemassa ja he vain istuvat ja katsovat kun äidit keskittyvät aivan muuhun. Tottakai äidit tarvitsevat omaa aikaa ja koko ajan ei tarvitse olla vauvaa hyysäämässä. Pisteenä iin päälle oli, kun näin joillakin hyvin pienillä lapsilla tabletin kädessä sillä välin, kun äiti shoppaili.
lauantai 17. toukokuuta 2014
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
miksi olen minä.
Mulle on todella tärkeä antaa lapselleni mahdollisimman hyvä lapsuus. En aio tietenkään lelliä piloille, mutta antaa tasapainoisen lapsuuden. Oma lapsuus ei ollut aivan ihanne elämää ja oikeastaan kunnolla olen päässyt siitä yli vasta, kun sain oman lapsen.
Parikymppisenä aloin käymään läpi lapsuudessa tapahtuneita asioita. En sitä ensin tajunnut että tässä oirehditaan lapsuuden ongelmia. En ole enää surullinen siitä, että kävin läpi vaikeamman lapsuuden kuin jotkut. Päinvastoin olen kääntänyt sen heikkouden voimaksi. Aikaisemmin pidin asiat sisälläni, koska ajattelin sen rasittavan muita. Vaikka se, että pidin asiat sisällä ja voin huonosti rasitti läheisiäni enemmän. Nykyään yritän puhua avoimesti päässäni pyörivistä asioista, vaikka se on vaikeaa sanoa oikeasti miten menee! Mielestäni on paljon helpompaa sanoa, että kaikki on hyvin.
Kun synnyin isälläni oli salasuhde äidin parhaaseen kaveriin, joka oli sylikummini ja lestadiolainen. Siksi puhun tässä myös uskovaisuudesta, koska sillä on myös suuri rooli lapsuudessani. Tästä salasuhteesta myöhemmin tiesi kaikki paitsi äitini ja me lapset. Minun ollessa puolivuotias äitini sai tietää suhteesta ja hieman myöhemmin äidin "ystävä" tuli raskaaksi isälleni ja sai pojan. Sain itse tietää kyseisestä lapsesta ollessani 14-vuotias.
Noh, kyseinen nainen kielsi uskonsa tämän hairahduksen ajaksi ja eli kaksoiselämää isäni kanssa. Sillä välin äitini kasvatti neljää lasta ja hoiti maatilaa. Myöhemmin isä palas takas ja masentui. Masennuksen hän hoiti alkoholilla ja väkivaltaisuudella. Ja ei en ole vihainen isälle, vaan niille isän lestadiolais sukulaisille, jotka asuivat kaikki meidän vieressä ja eivät tehneet mitään. Isä oli sairas ja he päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kulisseja piti pitää yllä. Kunnes äiti sai kerättyä tarpeeksi voimia erotakseen isästä olin n. 5-vuotias ja siitähän riemu ratkesi. Olin ensimmäinen lapsi, kenet äiti sai pois sieltä. Yhden isä heitti pihalle, yhden yritti pitää väkisin itsellään ja myöskin isän veli yritti adoptoida veljeäni. Siskoni pääsi pois, koska oli jo vähän vanhempi.
Muistan ne kerrat, kun piti mennä viikonlopuksi isälle. Piilouduin sängyn alle, että minun ei tarvitse lähteä. Isän tykönä oli onneksi veljeni ja pidimme toisiamme kädestä kun nukahdimme. Isä oli baarissa ja osti meille karkkia ja mandariineja viikonlopuksi, muuta ei sitten paljoa syöty. Poliisit kävivät aika usein vierailulla isän luona.
Tässä pieni riipaisu kaikesta. Miksi kirjoitan näin rehellisesti lapsuudestani vaikka tiedän, että osa tunnistaa minut tästä tekstistä. Siksi koska pystyn puhumaan tästä kaikesta avoimesti. Sen eteen on tehty töitä ja olen siitä ylpeä. Olen tällainen persoona lapsuuteni takia ja aioin olla hyvä äiti lapselleni. Kunnioitan äitiäni ja aioin ottaa hänestä mallia lapsen kasvatuksesta. Hän sai meistä kaikista suhteellisen hyviä kansalaisia, vaikka osa meistä voisi olla huonommilla teillä. Mutta se syy, miksi minä uskon että meistä on tullut jotain on puhuminen. Miksi pitää asioita sisällä, koska ne kerääntyy suureksi möykyksi ja yleensä purkautuu ulos aivan väärällä tavalla.
Parikymppisenä aloin käymään läpi lapsuudessa tapahtuneita asioita. En sitä ensin tajunnut että tässä oirehditaan lapsuuden ongelmia. En ole enää surullinen siitä, että kävin läpi vaikeamman lapsuuden kuin jotkut. Päinvastoin olen kääntänyt sen heikkouden voimaksi. Aikaisemmin pidin asiat sisälläni, koska ajattelin sen rasittavan muita. Vaikka se, että pidin asiat sisällä ja voin huonosti rasitti läheisiäni enemmän. Nykyään yritän puhua avoimesti päässäni pyörivistä asioista, vaikka se on vaikeaa sanoa oikeasti miten menee! Mielestäni on paljon helpompaa sanoa, että kaikki on hyvin.
Kun synnyin isälläni oli salasuhde äidin parhaaseen kaveriin, joka oli sylikummini ja lestadiolainen. Siksi puhun tässä myös uskovaisuudesta, koska sillä on myös suuri rooli lapsuudessani. Tästä salasuhteesta myöhemmin tiesi kaikki paitsi äitini ja me lapset. Minun ollessa puolivuotias äitini sai tietää suhteesta ja hieman myöhemmin äidin "ystävä" tuli raskaaksi isälleni ja sai pojan. Sain itse tietää kyseisestä lapsesta ollessani 14-vuotias.
Noh, kyseinen nainen kielsi uskonsa tämän hairahduksen ajaksi ja eli kaksoiselämää isäni kanssa. Sillä välin äitini kasvatti neljää lasta ja hoiti maatilaa. Myöhemmin isä palas takas ja masentui. Masennuksen hän hoiti alkoholilla ja väkivaltaisuudella. Ja ei en ole vihainen isälle, vaan niille isän lestadiolais sukulaisille, jotka asuivat kaikki meidän vieressä ja eivät tehneet mitään. Isä oli sairas ja he päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen. Kulisseja piti pitää yllä. Kunnes äiti sai kerättyä tarpeeksi voimia erotakseen isästä olin n. 5-vuotias ja siitähän riemu ratkesi. Olin ensimmäinen lapsi, kenet äiti sai pois sieltä. Yhden isä heitti pihalle, yhden yritti pitää väkisin itsellään ja myöskin isän veli yritti adoptoida veljeäni. Siskoni pääsi pois, koska oli jo vähän vanhempi.
Muistan ne kerrat, kun piti mennä viikonlopuksi isälle. Piilouduin sängyn alle, että minun ei tarvitse lähteä. Isän tykönä oli onneksi veljeni ja pidimme toisiamme kädestä kun nukahdimme. Isä oli baarissa ja osti meille karkkia ja mandariineja viikonlopuksi, muuta ei sitten paljoa syöty. Poliisit kävivät aika usein vierailulla isän luona.
Tässä pieni riipaisu kaikesta. Miksi kirjoitan näin rehellisesti lapsuudestani vaikka tiedän, että osa tunnistaa minut tästä tekstistä. Siksi koska pystyn puhumaan tästä kaikesta avoimesti. Sen eteen on tehty töitä ja olen siitä ylpeä. Olen tällainen persoona lapsuuteni takia ja aioin olla hyvä äiti lapselleni. Kunnioitan äitiäni ja aioin ottaa hänestä mallia lapsen kasvatuksesta. Hän sai meistä kaikista suhteellisen hyviä kansalaisia, vaikka osa meistä voisi olla huonommilla teillä. Mutta se syy, miksi minä uskon että meistä on tullut jotain on puhuminen. Miksi pitää asioita sisällä, koska ne kerääntyy suureksi möykyksi ja yleensä purkautuu ulos aivan väärällä tavalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)