Meni 3kk ja iltahuudot loppui. Sitten tuli viikko ja tuli flunssa. Sitte tuli rokotteet, Soseiden aloittaminen (kaikista mahdollisista itkettii mahaa), maitoaltistus ja kun oltiin jo melkein 6kk rysäytti ne hampaat. Mutta "oota!"
Nyt kun E on reilu 8kk kaikki on niiiin paljon helpompaa.. tai minä koen sen niin! E tai no puhutellaan nyt eetä vaikka Esterinä. Esteri liikkuu vähän joka suuntaan, mikä vaikuttaa yöllä uneen. Hampaita tulee lisää ja sen takia kiukutellaan. Oma tahtokin on jo välillä aikamoinen, mutta niinhän sen pitääkin olla!! Valvottuja öitä on paljon, mutta silti kaikki on paljon helpompaa! Nukuttaminenkaan ei tunnu enää niin pahalta, koska a) tein sen eteen ison työn, että Esteri nukahtais itse omaan sänkyyn ja b) niitä nukutuksia on vähemmän. Se että Esteri on enemmän hereillä koen sen paljon helpompana, koska hän on niin mainio persoona! Mutta ootetaanpa sitten niitä tulevia vaikeuksia, mutta mieleeni on jäänyt erään terveydenhoitajan kokemus omista koliikkilapsistaan. Mikään ei tuntunut niin ylitsepääsemättömältä ensimmäisten kuukausien jälkeen. Hänen lapsensa ovat jo koulussa. Tiedän, että tulevaisuudessa voi tapahtua jotain kamalaa, mutta tällä hetkellä rinnassani on lukee iso S!! :D
